Mitä teille kuuluu?
Kysyn harjoitusten aluksi ohjaajalta "Mitä teille kuuluu?". Tiesithän, että kysymyksen tarkoitus on aivan muu kuin tingata ohjaajalta, onko viikon aikana muistettu harjoitella itsenäisesti?
Kouluttajana näen ja havainnoin koiran käyttäytymistä treeneissä tunnin ajan, joten havaintojen ulkopuolelle jää viikossa 167 tuntia. Harjoitusten kulun kannalta minulle kouluttajana on oleellista tietää myös siitä, mitä koiran elämässä on tapahtunut treenien välillä. Tärkeitä kuulumisia ovat esimerkiksi koiran mahdolliset terveysmurheet, muutokset leporutiineissa tai ruokinnassa, koiran sosiaaliset kohtaamiset koira- tai ihmiskavereiden kanssa tai jos ohjaaja on ollut lomalla ja koiran kanssa on puuhailtu tavanomaista enemmän.
Kouluttamisen tavoitteena on aina parantaa koiran hyvinvointia, jolloin harjoituksen suunnittelulla on tärkeä merkitys. Ammattitaitoinen kouluttaja muokkaa harjoitusta, jos ennakkoon tiedetään koiran olevan tavanomaista kuormittuneempi. Kouluttajalle onkin hyvä kertoa esimerkiksi siitä, jos juuri ennen halliin tuloa oli kiihdyttävä koirakohtaaminen: silloin harjoitukset voidaan aloittaa erityisen helpoilla tehtävillä. Koiraharrastuksen täytyy myös vaikuttaa positiivisesti ohjaajan hyvinvointiin. Sen vuoksi on yhtä lailla arvokasta tietää, jos ohjaajalla on ollut kuormittava viikko tai voimavarat ovat muutoin vähissä. Henkilökohtaisia asioita ei tarvitse jakaa kouluttajan kanssa mutta taitava kouluttaja osaa huomioida myös ohjaajan energiatason harjoitusten valinnassa, suunnittelussa ja tavassa antaa palautetta.
Kouluttamisella voidaan muokata rajallisesti koiran käyttäytymistä, jolloin eläintenkouluttajana ammattitaitooni kuuluu kyky huomioida kokonaisvaltaisesti koiran hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja tehdä niihin muutoksia yhteistyössä ohjaajan kanssa. Toisinaan harjoitusten onnistumiseen vaikutetaan tehokkaimmin tekemällä muutoksia koiran arkeen. Siksi ei ole samantekevää, mitä treenien välissä olevien 167 tunnin aikana on tapahtunut.
Seuraavalla kerralla, kun kouluttaja kysyy harjoitusten aluksi "Mitä teille kuuluu?", kerrothan koiran hyvinvointiin liittyviä kuulumisia itsenäisten treenien määrän kertomisen sijaan.